Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

Täällä voit lueskella iloisen cockerineidin elämästä, lähinnä kisailusta sekä treenailusta, toki laiskalta päivittäjältä saattaa joskus tulla juttua arkielämästäkin.

15.03.2010 - 20:54

Olipas kivat agitreenit!

Alotetaan vaikkapa siitä että oli vähän lämppäämisongelmia. Se tie, jossa me aina tehään lämppäyslenkki, oli IHAN jäässä ja liukas, niin yritä siinä sitten kävellä ensin pikakävelyä vetävän koiran kanssa, sen jälkeen juosta, tosin juostessa vetävä koira ei ole enään ongelma, sillon se on ihan nätisti :D. Mutta kyllä me hallille asti lämpättyinä selvittiin!

Rata onnistuttiin rakentamaan aika nopeasti, päästiin jo 18.35 tutustumaan. Sitten siihen rataan..

Mä jopa osasin ohjata. Tai ainaki normaalia paremmin ohjasin.

Ekalla radalla me tehtiin jo kaunista nollaa, mutta oops, pistin koiran vahingossa irtoomaan toiselle esteelle. Kouluttaja nauraa "no ainakin se irtoo tosi hyvin" . Tehtiin puomin kontaktit namialustalla, ihan vaan vahvistuksena Kirkkonummen kisoihin. Ja nätisti Manta ne menikin, ihan alas asti (ja ilman sen suurempia "hidasta"-karjumisia). Muutenkin radalla koira pysy hyvin hanskassa, ja kierrot ja twisti (ja twistiäkin mä oon tehnyt viimeksi kaaaaauan aikaa sitten..) onnistu hyvin. A:lta tosiaan vahingossa leikkasin kahdelle hypylle, jotka oli samassa linjassa, vaikka olis pitäny saada koira kääntymään sen ensimmäisen hypyn jälkeen.

Toka kerta kun mentiin, otti kontaktin namialustan kanssa hyvin, mutta mä sähläsin kepeillä enkä sen jälkeen ottanut koiraa kunnolla haltuun. Myös sen a:n jälkeisen kauemman hypyn Manta oli jo lukinnut edellisestä radasta, yritä siinä sitten koiraa kääntää :D.

Kolmas kerta toden sanoo! Puomilla edelleen namialusta ja sen avulla kontakti oikein hienosti, kepit onnistu loistavasti, kierrot, twistit sun muut myös, koira pysyy hanskassa, ja ihme, me jopa selvittiin radasta ilman virheitä! Tällä kertaa mä valssasin a:n jälkeen, sitte jaakotin hypyllä niin johan koiraki käänty :D. On se Manta super.

Ihan lopuksi kaikki vielä meni radan, tyyliin miten joukkuekisassa mennään, kun toinen koira tulee maaliin, toinen koirakko lähtee. Mä pelkäsin että mitä ongelmia tästäkin tulee, kun rata alko ja loppu samaan esteeseen, ja Manta kun tuppaa käymään VÄHÄN kuumana agihallilla, niin varmaan olis käyny toisen koiran päälle jos pystyy, mutta ihme ja kumma, Manta pysy mun hallinnassa ja keskitty vaan muhun :D. Tää rata meni muuten kuulemma täydellisesti (otti kontaktitkin superisti ilman alustaa!), mutta mä sähläsin taas kepeillä jotain, jätti 2 vikaa pujottelematta, sen jälkeen juoksi suoraan hypylle (ja tästä ne hyllytkin yleensä meille tulee, koira jättää pujottelematta ja ampasee seuraavalle esteelle), mutta koira vaan takas keppien alkuun, niin johan alko sujumaan. Hyvä vauhti Mantalla jälleen oli jokaisella radalla, ei näkynyt minkäänlaista väsymystä koirassa :).

Noita neljää rataa ennen ja niiden välissä otin myös keinun kontakteja namialustalla ja ilman, sekä pöytää kun oli niin sopivasti sielä nurkassa. Keinu sujuu.. noh, miten se nyt meillä sujuukaan. Pöydällä oli ensim vähän hakemista (lue: "jee mä saan hyppii tämmösen kivan jutun päälle, vähänkö on hauskaa hyppii tähän ja maahan, sitte uudestaan tähän ja maahan, sitte uudestaan..."), mutta kyllä se alkuriehumisten jälkeen taas sujui, kun huusi "pöytä-PAIKKA" :D. Nätisti pysyi vaikka näki miten kamalaa se oli kun tahto vaan juoksemaan muita esteitä, ihan tyhmä tollanen pöytä. Mutta piti nyt siltä varalta treenata, jos sinne Kirkkonummen kisoihin tosiaan se pöytäkin laitettaisi...

Jäähdyttelyssä oli sama ongelma kun lämppäämisessä: jää. Asiaa toki auttoi se, että koira vetää koko ajan hallille päin, kiipeää lumikasan päälle, ja vetää siitä autotielle päin, ja mä yritän pysyä pystyssä ja vetää koiraa takaisin siinä tosi pitävällä jäällä.

Mutta kaikinpuolin oli oikein kivat treenit, ja jäi hyvä fiilis :).

12.03.2010 - 19:06

Vau. Manta oikeasti on aivan super.

Me tokoiltiin eilen, ja miten toi koira osasikaan niin hyvin! Otettiin perusasentoa, seuraamisesta maahan ja seuraamisesta seiso.

Perusasento alkaa näyttää jo oiken hyvälle, ennen Manta jäi aina taakse, mutta nyt (tai ainakin eilen ;)) osasi korjata itse oikeaan paikkaan, aluksi jäi kyllä vähän taakse, mutta meille tämä oli iiiiso edistysaskel, kun koira itse korjaa ja tarjoaa.

Liikkeestä maahanmenokin oli oikein kivalla mallilla. Ei tarvinnut enään käsimerkkiäkään. "Sivulle-seuraa-maa", ja koira tekee just niinkuin käsketään :D. Enään ei tullut edes "väh väh vuh mä meen maahan okei vuh väyväyväy"

Liikkeestä seisominenkin oli ihan kiva, vaikkakin maahanmeno selvästi varmempi. Mutta hyvin tuokin meni, otin muutaman kerran namin avulla pysäytyksen, sen jälkeen ilman namia, ja tadaa, koira pysähtyi paikalleen, joskin vähän oli jonkinnäköstä tassutemppuilua siinä, ei Manta kävellyt eteenpäin, mutta paikoillaan piti vähän parempaa asentoa hakea.

Sitten agilitystä vielä.

Sain kuin sainkin kyydin Kirkkonummelle, ja keskiviikkona ilmosin sinne. Siellä siis meidät nähdään kolmen startin voimin vetämässä jonkinnäköisiä ratoja :). Seppo Savikko tuomarina.

08.03.2010 - 17:44

Viime viikon maanantaina oli agitreenit, en vaan ole vaivautunut kirjottamaan. Nytkin piti painostuksesta kirjoittaa. Yh.

Treenit meni ihan mukavasti, lukuunottamatta sitä niin  i h a n a a  keppien hinkkausta. Kun et osaa ohjata niin et osaa. Niin se kait menee, ainakin mun mielestä?

Kontaktitkin meni perseelleen. Ens treeneissä tehdään kyllä namialustalla, varsinkin jos mennään Kirkkonummelle kisaamaan [yrittäis ihmiset nyt vaan päättää, että antaako kyydin vai eikö anna..]. No, vähintään sitten pääsiäiskisoja varten pitää treenata kontakteja.

Itseasiassa, keinunkaan kontaktia ei otettu kunnolla. Ekan kerran joo meni oikein kivasti, Manta tuli ihan päätyyn saakka, mutta sen jälkeen joka kerralla ehkä just ja just osu se yks tassu, jos edes sitäkään.

Niin joo, se keppien hinkkaus. Myönnetään, oli oikeasti hankala kulma koiralle (mä en kylläkään mitään asteita osaa heittää, kun en niistä mitään älyä), mutta kyllä Manta on ennenkin osannut hakea tommosesta kulmasta, joten oletuksena oli että nytkin osaa. Mun ohjauksessa varmaan sitten oli taas jonkin verran vikaa, kun Manta ei saanut haettua oikeaa väliä, mutta kyllä me monen kerran jälkeen ne kepitkin saatiin sujumaan taas!

Mutta muuten treenit meni kivasti. Sain taas revitettyä Mantaa oikein kunnolla treenien alussa, radalla en kylläkään palkannut lelulla.
Mä osasin kuulemma jaakottaa oikein nätisti. Siltä se kyllä tuntuikin, koira meni just niinkuin piti, enkä mä edes ollut solmussa.
Manta myös irtosi putkeen oikein nätisti [ainakin sen jälkeen, kun mä olin vähän kärsivällisempi, enkä jättänyt ohjausta "kesken"]. Ja muuallekin irtoili hyvin. Ja kaarrokset oli oikein siistejä, ei lähempää varmaan Manta olisikaan vointu mennä.

Pahin ongelma agissa taitaa olla nyt se mun kärsimättömyys. Nykyään mä osaan jopa juostakin. Ehkä. Mutta se kärsivällisyys.. "Ohjaa, älä oleta" :D

Kisailuista sen verran, että tosiaan 21. päivä yritetään päästä Kirkkonummelle kolmen startin voimin kisaamaan, pääsiäiskisoihin on pakko päästä [viime vuonna noustiin kakkosiin, tänä vuonna siis kolmosiin? ;D] ja myös huhtikuun 24. päivä on kisat, joihin yritetään päästä.

20.02.2010 - 20:48

Eipä oo taas blogia huvittanu päivitellä. Liikaa "kiireitä"... 

Maanantaina oli taas agitreenit (miten nää viikot menee näin nopeesti? treenit on joka toinen viikko, mun mielestä ne on joka toinen päivä.). Eva Bensky oli kouluttamassa, se oli tehnyt jonkun kiva radan, josta mä en taas vaihteeksi muista mitään. Ainakin puomi siellä oli...
Rata meni oikeestaan aika kivasti! Tai en mä tiedä. Evalta saa aina niin paljon positiivista palautetta että jää aina niin hyvä fiilis, ihan sama miten rata meni :D. Mutta kyllä se ihan oikeestikin taisi mennä hyvin. Manta irtosi hyvin, kontaktitkin otti kivasti ja kierrot meni tosi hyvin. Ja varsinkin toi tapa millä M taas työskenteli! Se oli niiiin innoissaan ja juoksi niiin kovaa. Rimojakaan ei edes pudonnut. Eva sanoi treeneissä "teistä voi oikeesti tulla jotain suurta", tai jotain sinne päin..  rupes vähän hymyilyttämään toi, mutta katsotaan, katsotaan ;). Ehkäpä mä vielä joku päivä opin ohjaamaan. Kieltämättä näistä treeneistä sai kisaintoa, mä katoinkin jo Kirkkonummelle 3 starttia ja Riihimäelle 2, kyyti onkin sitten asia erikseen... ja raha :D.

Mitäs muuta on tapahtunut... viikko sitten oltiin jossain miitissä. Käytiin Tikkurilassa lenkillä, en muista ketä kaikkia oli mukana, mutta lähinnä Lyylin ja Rocco-rottweilerin kanssa liikuttiin. Mitään muutakaan mä en taida tosta lenkistä muistaa, paitsi sen, kun tultiin takaisin kontulaan, bussikuski sulki oven "vähän" liian aikaisin, ja Manta jäi siihen väliin. No, onneks ei käyny mitään, ja onneks mulla on cockeri, jonka mielestä toi oli jotenkin superhauskaa :D. Mikäs siinä.

Tokosta sen verran, että ehkä mennään neljän kerran + yhden luennon kurssille, jossa treenataak ALO&AVO-liikkeitä, ja muutamaa ylemmän luokan. Ois just hyvä neljän viikon treeni meille :D. Mutta kattoo nyt miten asiat järjestyy, kurssi joka tapauksessa alkaisi mun muistaakseni maaliskuun lopussa, tai sillon luento olisi.

Me ollaan kotonakin treenitty vähän tokoa. Jotain perusasentoa ja tiukempia istu-maahan-istu-kaukoja. Ja palkasta poispäin kulkemista ollaan treenitty ahkerasti! Sujuu jo hyvin, aina kun alotetaan treenaamaan tota, se on alkuun sitä "piip-piip-piip mutku toi nami on tossa"-meininkiä, mutta kyllä se siitä lähtee. Nyt pystyn jo vaatimaan Mantalta jotain temppua, perusasentoa, pientä pätkää seuraamista yms, ennen kun vapautan palkalle. Tosin hihnassa se mulla vielä on kokoajan, miksiköhän.. :D

Mäkin oon alkanu innostumaan tosta tokosta enemmän. Vähän aikaa sitten se oli ihan tyhmä laji :D. Nyt tekis mieli treenata vaikka joka päivä, mutta koira tuskin jaksaa, ja sisätokoilut kyllästyttää, tahtoo ulos mutta ei toi neiti, enkä mäkään nyt TUOLLA haluu tokoilla... ;) Liian kylmä.

Noi kuvat on jostain kahden viikon (?) takaa. Näkee miten paljon Manta jätättää, mutta häntä heiluu, kaippa se on pääasia :D. Ja kuvat toki by Jenna, kukas muukaan.

05.02.2010 - 20:27

En mitään otsikkoa jaksanu keksiä kun taas vähän kaikkea tapahtunut. Blogin kirjoitus taas vähän jäänyt...

Viime viikon lauantaina oltiin tokoilemassa, tai oikeastaan "tokoilemassa". Otettiin sivulle tuloa, seurausta, liikkeestä jääviä ja luoksetuloa. En vaatinut mitään sen erikoisempia, koska ei vaan yksinkertaisesti jaksa treeniä tokoa. Tosin nyt Manta on keksiny jotain niinkin mahtavaa, että "mähän voin hyppiäkin sivulletulossa ja seurauksessa!!". Se olis ihan kiva saada pois, aika rasittavaa kun hyppii koko ajan. No, pääasia että koiralla on hauskaa, kun ei me tota tokoa tosissaan treenata.
Enemmän me kyllä temppuiltiin kun tokoiltiin. Paljon hauskempaa :D. Naapurit ei vaan tainnu oikeen tykätä, koska Mantan oli pakko ilmoittaa sen kauniilla äänellä miten hauskaa sillä olikaan. Joku rupes parvekkeeltakin lumia putsaamaan, jotenkin kummasti ne lumet putosi metrin säteelle meistä...
Jenna myös räpsi kuvia, niin tokoilusta kuin temppuilusta. Osa kuvista on tosi edustavia.. En oo niitä vielä saanut, laitan varmaan tähän osan sitten kun Jenna ehtii antaa ne (kuten myös ne purinan kisavideot puuttuu vielä... ;))

Maanantaina olikin taas agitreenien vuoro. Anja oli ekaa kertaa kouluttamassa, ja pyysi meiltä vähän armoa ;D. Rata oli kyllä tosi kiva, ei kyllä mitään hajua miten se meni (mikään huono muisti mulla ole....). Manta varasti taas lähdössä ekan kerran, mutta sen jälkeen pysy hienosti. Anja neuvoi että kannattais olla joku erillinen käsky siihen, kun ihan oikeesti pitää pysyä paikoillaan. Ehkäpä pitäis toi maaginen käsky meidänkin opetella..
Rata meni niinkuin se aina menee, eli tyhmiä virheitä ja koira ei muutamalla esteellä pysy hallinnassa :D. Mutta tosi hyvä vauhti Mantalla oli, eikä edes rimat pudonnut! Pitäis vissiin irtoomista treenata vielä enemmän.. ja mun pitäis juosta kovempaa :D Kierrot sun muut meni oikein hyvin, ja kepitkin haki hyvin, lukuunottamatta ekaa kertaa kun mä ohjasin niin epäselvästi sinne.

Keskiviikkona tuli tuttujen 2 kissaa hoitoon. Mantaa vähän pelottaa taas kissat, niinkuin se oli vuos sitten ihan peloissaan kun tuli kissa ihan asumaan meille :D. Ja se on jotenkin superjännää mantan mielestä, jos mulla on kissa sylissä, toi saa siitä ihme hepulin ja lähtee juoksemaan ja haukkumaan ympäri taloa.. Nyt on siis talossa kissoja 3 ja koiria yksi, hui! Eikös sen pitäis olla toisinpäin... :D No, huomenna Mantan kissakaverit lähteekin jo.

Eikait meille muuta kuulu. Sunnuntaina todennäköisesti mennään Haltialaan miitinkiin, siitä varmaan sitten seuraava kirjoitus.. 

24.01.2010 - 19:53

Aloitettiin vuoden kisailut "perinteisesti" (viime vuoden kisakauden avaus oli meillä HSKH:n kisat 18.01.09, joten jos joku on tapahtunut viime vuonna ja toistuu seuraavana vuonna, se on jo perinne ;D) HSKH:n kisoilla. Tuomarina oli Marjo Heino, ja startteja oli kaksi kappaletta, hyppäri ja agirata. Radat oli tosi kivoja, perusratoja joissa on muutama vähän hankalampi kohta, ja ihanneaika oli melko löysä. Voisi useamminkin mennä Heinon radoille.

B-rata, hyppäri
Päästiin rataantutustumaan 15min, mikä oli ihan kiva asia, kun ei seillä Purinalla mikään lämmin ollut. Katsotaan jospa rata tulee jossain välissä nettiin niin voisin linkittää.
No, me suoriuduttiin radasta ihan hyvin, lukuunottamatta isoja kaarroksia ja niitä kahta rimaa jotka putosivat. Eli päivän ekalta radalta saldona kymppi. Aika oli -7,82,  toisinsanoen luokan kolmanneksi nopein, vain kahdella kromforländerillä oli nopeampi aika. Ja sijoitushan oli 6., luokan toisiksi viimeinen :D. Alunperin medikakkosissa piti olla 12 koirakkoa, mutta 5 jäänyt pois. Eli vaikka ei olisi pudonnut noita kahta rimaa, ei oltaisiin saatu LUVAa? Ainakaan mun ulkomuistin mukaan :D.
Mutta olin kyllä tyytyväinen rataan, vaikkei se mikään paras suoritus ollutkaan. Kun hyväksytty suoritus alkaa olla jo aika iso juttu meiltä :D.

A-rata, agirata
Tähän rataan päästiin tutustumaan noin 1½ myöhemmin. Rata vaikutti tosi kivalta, kivemmalta kuin edellinen. Mä jopa ajattelin että tältä radalta saattaisi olla nolla mahdollinen, kun ei sitä puomiakaan näkynyt! Mutta.. jospa me sittenkin vielä odotellaan edes sitä ekaa nollaa kakkosista.
Jätin Mantan lähtöön, kunnes huomasin että hihna oli jäänyt vähän sen eteen. Kävin siirtämässä hihnan sivumpaan, mutten sitten tajunnut että siinä samalla sekotin Mantan paikallaolon. Kyllähän se nyt on ihan ymmärrettävää, kun ei koira ole tottunut siihen että käsketään olemaan paikoillaan, mutta sitten tullaaankin 30 cm päähän kyykistymään ja häsläämään jotain hihnan kanssa, ja sitten taas häivytään ja kävellään selkä koiraan päin. Manta siis varasti lähdössä, tuli vähän kiire, mutta ehdin sen silti ohjata oikeille esteille. Rata ei siis alkanut kovinkaan lupaavasti, mutta se oli jo unohtunut neljännen esteen kohdalla.
Jatkettiin rataa ihan mukavasti, kunnes yhdellä putkella Manta oli menossa väärään päähän, ja mä huutelin takasin, yllätykseksi se jopa tulikin sieltä takaisin, ja lähetin oikeaan päähän, mutta ennakoin taas liikaa ja pysähdyin liian aikaisin, kielto siis putkelta, kun Manta jäi tujottamaan ja varmistamaan että "oliko se siis nyt tänne?".
Noh, rata jälleen jatkui, ja takaaleikkasin yhdelle hypylle, ja odotetusti sieltä rima alas, koska pysähdyin/hidastin taas, ja Manta jäi taas varmistamaan multa tekikö nyt oikein. Tein juuri niinkuin kouluttajakin oli sanonut että älä tee :D.
Vielä kolmasvikalla esteellä, putkella, oli pakko tehdä jotain, eli päätettiin sitten näköjään hyllyttää siinä. Väärä pää, mikäs muukaan :D. Olisi vaan pitänyt näyttää vahvemmin eleet ja käyttää enemmän ääntä, niin eiköhän radan saldona olisi ollut se kymppi.

Oli kyllä silti kaikinpuolin mukava päivä, kiitoksia seurasta ja videoimisesta :). Oli myös kiva kun kouluttaja Sanna oli tuola kisaamassa, sai rakentavaa palautetta radoista ja jälleen muutaman vinkinkin. Sitten kun saan videot tähän koneelle, niin katsotaan laitanko niitä minnekkään nettiin. Saattaa nimittäin olla aika mielenkiintoista katseltavaa :D.

23.01.2010 - 11:48

Hehhee, en ainakaan kirjoita viikkoa myöhässä että ollaanhan me treenattukin. Ja se onkin varmasti syynä ettei treeneistä ole enään selvää muistikuvaa. No, onhan mulla edes se muistissa, että käytiin lauantaina 16. päivä treenaamassa, sekä maanantaina, joka oli 18. päivä.

Lauantai
Oltiin treenaamassa Espoon Juvanmalmella, Sporttikoirahallissa. Siellä piti olla saalisviettikurssi, joka tosin peruttiin, mutta HSKH:n piti silti maksaa vuokratusta hallista. Agilitaajat pääsivät treenaamaan. Meitä oli treenaamassa yhteensä viisi koirakkoa, yhden koirakon piti maksaa 5€, ei siis mikään pahahinta lämmitetystä, keinonurmipohjaisesta ja hyvillä esteillä varustetusta hallista ;). Treenit kestivät tunnin. Itseasiassa, mun ei edes alunperin pitänyt päästä tonne treenaamaan, mutta Jennan agikouluttaja oli varannut Jennan treeniryhmäläisille hallilta vuoron, ja samalla kysynyt Jennalta että tahtooko hän oottaa kaverin mukaan :D. Ja kuten arvata saattaa, tottakai mä suostuin...

Mentiin treeneissä tätä Marjo Heinon rataa. Jennan kouluttaja oli lähettänyt tuon sähköpostiin. Melko hyvin valittu , kun meillähän on sunnuntaina edessä juurikin Marjo Heinon kakkosten rata. Rata sai siis toimia "testiratana" kisoja varten... ;)

Uskokaa tai älkää, me jopa selvittiin muutaman kerran radasta puhtaasti! Tässä vielä todiste siitä: http://www.petsie.fi/pet.php?petid=92512&s=videos&vidid=36106 . Melko hidasta kylläkin... mutta minkäs teet kun et osaa juosta :D Kisoissa mä kyllä juoksen kovempaa! Alustallakin oli varmaan pieni vaikutus vauhtiin.

Maanantai
Olipas kivat treenit! Tällä kertaa ihan ohjatut, kouluttajana Sanna. Mitäpä näistä treeneistä kertoisi, Sannan mukaan juoksin kovempaa kun viimeksi :D. Rata oli tosi kiva, mutten jaksa sitä piirrellä nyt. Sen voin kertoa että jälleen niitä välistävetoja, kepeille sekä muillekin esteille takaleikkauksia. Taas saatiin paljon hyviä vinkkejä (kun vaan muistaisi mitä...), ja jäi hyvä fiilis treeneissä, vaikkei me puhtaasti rataa päästykkään.
Kun oltiin jo lähdössä treeneistä, Sanna tuli vielä sanomaan "Mantalla on näköjään uus lelu", tarkoittaen meidän Berran letitettyä hihnaa :D. Tuo Hakkilan agihalli on Mantan mielestä joku superhalli, koska se on varmaan ainoa paikka missä se oikeesti taistelee hihnasta. Mutta joo, Sanna neuvoi että pitäisi käyttää palkkanakin samaista hihnaa. Mä en vaan jotenkin luota siihen, että Manta pitää tarpeeksi hyvänä palkkana repimisleikkiä...
Sitten kun oikeasti oltiin päästy lähtemään, oli ihana kuulla treenien jälkeen jäähdytyslenkillä, kun vastaan tuli kaksi treeniryhmäläistä jotka tulivat kehumaan miten upeaa yhteistyötä meillä on ja mä pystyn vaan huutamaan kauempaa että putki ja Manta menee, jne :D. Ehkäpä me (=mä) sittenkin osataan, ehkäpä.
Manta on kyllä aivan mahtava agikoira, sen kanssa on niin kiva työskennellä kun Manta tekee aina innolla ja täysillä.

Huomenna sitten kisaamaan, jänskättää jo nyt aivan hirveesti :)

ps. mun täytyy kyllä sanoa, että oon enempi kylmien hallien ystävä, kun lämmitettyjen...:D

05.01.2010 - 16:41

Hehhee, edellisistä treeneistä tuntui olevan jo kuinka kauan!

Itseasiaan, oli todella hyvät treenit, ei mennyt ihan nappiin mutta kaikkein parasta oli se, että mä sain vaikka miten monta hyvää kommenttia meidän menon parantamiseksi!
Eli seuraavissa kisoissa mut todennäkösesti näkee koko ajan kiljumassa iloisena koiralle radalla :D Yhtenä neuvona siis tuli että mä innostan koiraa lähes koko ajan, tulee kuulemma vielä enemmän vauhtia. Ja mun pitää itse juosta kovempaa. Nopeahan tuo on, mutta aina siitä voi saada vielä nopeamman :D.
Sanna neuvoi myös miten meidän kannattaisi keinua tehdä, sekin on ihan sillä hilkulla että antaako tuomari vitosen vai ei :D. Neuvoi siis vaan nostamaan koiran kontaktille ja antamaan sitä vastaavan käskyn. Myöhemmin käskysana (esim. "odota") annetaan kun koira on menossa kontaktialueelle. Manta on kova ennakoimaan, eli tämä tuskin tulee meillä toimimaan siinä mielessä että koira pysähtyy keinun kontaktille, mutta Sannan mukaan sekin riittää että koira oikeasti koskee siihen kontaktille, ja se riittää mullekin.
Yhtenä neuvona oli myös jaakottaminen hypyillä. Sanna on kuulemma vähän seuraillu meidän kakkosten tuloksia, ja kysy että mikä menee aina vikaan :D. Jos on nolla tulossa, niin se rimahan sieltä aina putoaa. Tosin melko usein jo ennen kuin rima putoaa, on hylly jo alla.. Niin joo, käänöksissä varsinkin niitä rimoja putoilee, niin jaakottaminen saattaisi auttaa.
 

Treenien joku pikkurata meni ihan ok'sti. Kuulemma puomin kontaktitkin sillä hilkulla, miten niin... :D
Kun oli myös omatoimista treeniä, haki taas kepeille loistavasti ja meni itsenäisesti (tosin välillä muutamat paniikkihaukut kun ohjaaja meni niin kauas!). Treenattiin myös pöytää, sitä ei olekaan taas aikoihin tullut treenattua. Hyvinhän se meni, mä huudan/karjun "pöytä", niin koira pysähtyy siihen seisomaan ja heiluttamaan häntäänsä. Muutaman kerran innostui hyppimään sitä edestakaisin, mutta kyllä Mantan hallintaankin sai. Onneksi ei pöytää paljoa kisoissa nää :D.

Treenit innosti mua myös kisaamaan, joten pitäisi varmaan aloittaa operaatio Kyydin-kerjääminen-Kirkkonummelle, kun huomenna olis vika päivä laittaa ilmot. Laamanenhan se sielä tuomarina, ensin ei todellakaan ollut tarkoitus mennä, mutta nyt tahtoisi, kiitos eilisten treenien :D. Laamasen radat on kyllä kamalia, mutta tosi kivoja. Kuuleman mukaan KKK:lla on oikein 3m putki, josta Laamanen kuulemma tyksii... Mitä ihmettä siinäkin ehtii tehdä? Laittaa sen kummiskin johonkin paikkaan jossa ei enään mitään pysty tekemään kun koira painelee jossain kaukana kun itse olet vasta putken alkupäässä :D.

09.12.2009 - 17:18

Kävin lauantaina pentunäyttelyssä turisteloimassa. Ilman Mantaa tietty. Vaikka kyllähän se pennustakin olisi varmaan mennyt.. Mukaan tarttu huomioliivi Mantalle, näyttelyhihna, luita ja nameja. Luut Manta söi jo lauantaina, koska neiti kävi varastamassa ne mitä en ollut antanut. Näyttelyhihnaa oli pakko testata, Jennan mukaan se oli täydellinen ;D Ja näyttelyhihnan inspaamana piti seisottaakin. JA tässä kuva The Superseisotuksesta:

http://www.petsie.fi/pet.php?petid=92512&s=images&img=20003830&setid=51241

pakko myöntää, matkin Akanen seisotustyyliä ja toi seisominen alkaa näyttää edes vähän paremmalta :D.

Maanantaina oltiin reenaamassa. Ei mennyt superhyvin, muttei hunostikaan. Keskinkertaisesti :D. Treenattiin koiran hallintaa (ja sehän onnistui mulla kun vettä vaan..krhm), pimeää putkikulmaa, kepeile jotain outoa kulmaa ja kontakteja aina vaan :D. Meni kyllä namialustalla aivan loistavasti! Onneks mulla on niin kiva koira ;)

Niin ja tosta wannabe agilitystä... Manta oppi tänään vihdoin tekemään kontaktit rappusilla! Mitä kaikkea se tyhmä omistaja keksiikään.. Ei se siis pysähdy rappusilla joka kerta kun juoksee niitä, mutta erillisestä käskystä ainakin tänään onnistui :D. Minkäs tekee kun on tylsää..

23.11.2009 - 20:48

Otliin sunnuntaina, eli eilen kisaamassa Purinalla. Käytiin kympittämässä (uusi sana jälleen!) ja hyllyttämässä. En jaksa kirjoittaa kovinkaan tarkasti..

Ekalla radalla putos kaks rimaa, oli sama este, joka mentiin 2 kertaa. Tadaa, sijoituttiin kympillä tokaksi :D Olihan se ihan mukavaa saada ruokaa, namia, luita ja ruusuke ei-niin-mahtavasta suorituksesta.. Mikäs siinä :D

Tokalla radalla hyllytettiin, Manta meni saman esteen 2 kertaa - jälleen. Mun moka, mutta joo. Jos ei olis käyny noin, oltais jälleen sijoituttu - luokassa nimittäin tuli vain yksi tulos, loput hyllyjä.. :D

Ei kyllä edes ollut vaikeat radat, tiedä mikä siinä sitten oli kun niin moni (mukaanlukien me) hyllytti. Nojoo, oli kaikin puolin mukavat kisat :)

Kisojen jälkeen mentiin taustajoukkojen, eli Iineksen ja Justiinan (sekä neitien omistajien) kanssa koirapuistoon. Mantalla on jotain suurta vihaa pentuja kohtaan :D Iines ja Justiina siellä niin onnellisena pomppi, Manta leikki järjestyksenvalvojaa.

---

Tänään, maanantina oltiin treenaamassa agilityä.
Huhhuh, palauteltiin mieleen twisti (vai kirjotetaanko se twisty :D), se oli nimittäin päässy unohtumaan multa :D. Treenattiin myös pakkovalssia ja poispäinkäännöstä - niitä on aina hyvä treenata. Laitoin myös puomille namialustan.
Mantalla oli taas niin ihana into tehdä kaikkea! Se leikkikin :D Jännä kun tuolla hallissa niin innoissan leikkii, muttei Purinalla..
Olihan meillä myös rata, johon sisältyi perus kieputuksia ja lähetyksiä. Menihän se ihan mukavasti. Ihana kun kouluttaja sanoi "miksei tää koira oo jo kolmosissa" :D. Jaa-a, kyllähän se koira olisi jo aikaa sitten voinut olla, mutten minä.. :D

---

Ainiin, käytiin agilityn jälkeen tokoakin tossa vähän treenimässä ylimääräisillä nakeilla. Meni hyvin, mutta mä tulin siihen tulokseen, että meidän tokoilut jää nyt vähemmälle (ihan kun ne ei olisi jo vähentynyt). Maahanmenot ja seisomiset onnistu kyllä tosi hyvin. Aiotaan me kyllä se ruutu vielä treeniä, muttei tarkkana tokoliikkeenä, vaan ihan hauskana temppuna.

Kun ei toko oikein innostanut, niin otin vielä poispäinkäännöksiä tossa kentällä. Kun ei koira käänny niin ei käänny :D Tokosta luulen johtuvan, ei meinannut treeneissäkään kääntyä "väärään" suuntaan.

---

Joop. Kaikki lajit (paitsi agility) tuntuu nyt jäävän vähemmälle :D. Mikäs siinäkään :) . Mätsäreissäkään tuskin tullaan käymään pitkään aikaan. Agilityihminen olen ja pysyn :D

20.11.2009 - 20:10

Joo, on nyt jääny blogin kirjottelu vähän vähemmälle. Muttaku ei jaksa niin ei jaksa.

Oltiin 15. päivä kisaamassa Purinalla. Aika kauheeta katsottavaa.. Varasti, kepeiltä monta virhettä (kunnes lähetin putkeen->hyl), ei koskenut puomin kontaktiin, vaikka kuinka monta rimaa alas... ehkä joku toinen kerta sit paremmin :D

Mitäs muuta. Man menetti tassukarvansa. Nyt se näyttää lampaalta (ja entistä lihavemmalta) :D.
Mitään muuta erikoista me ei olla tehty, luulisin. Sitä ruutuakaan ei olla vieläkään alettu treenaamaan. No, otin mä sentään ruutukamat Kontulaan mukaan, jos huomenna ei sada niin vois vissiin treenatakin. Koska sateellahan on ihan kauheeta treenata Mantan mielestä. On ihan liian märkää ja ällöä.
Mutta ehkäpä Manta haluaakin treenata tokoa? Tänään se tuli superonnillisena tänne huoneeseen kapulaa kantaen :D Mistä ihmeestä Manta oli edes kaivanut sen?! :D Se jääköön mysteeriksi.

Sunnuntaina taas kisaamaan Purinalle :). Eka rataantutustuminen on arvioitu olevan klo 19.00, saadaan siis koko päivä jännätä..

09.11.2009 - 20:29

Oli kyllä kivat treenit :)

Superkivat ja onnistuneet. Evakin kun koulutti, siltä saa aina jotenkin niin paljon positiivista palautetta, hyvä fiilishän siitä tulee :D Me jopa päästiin rata monta kertaa lävitse ilman virheitä, se on jo aika mahtava saavutus :D. Vaikeutettiinkin joitain kohtia vielä radasta ;).
Ehkäpä pitäisi jotain asiaakin kirjoittaa. Joo, kaarrokset oli pieniä, välistävedot ja kierrot tosi loistavia, puomin kontakti loistava, kepit superloistavat - tuntu että hakee kepit mistä vaan!, keinu onnistui, mä kuulemma osasin ohajatakin tosi hyvin, Manta meni sinne esteille mihin mä halusin... ;) Aah. Todella onnistuneet reenit siis . Tästä on  tosi hyvä jatkaa sunnuntain kisoihin :)..

01.11.2009 - 19:11

Lemmikkimessutkisat, jeij. Mantalla ainaki oli hauskaa.. ;)

En jaksa kirjotella paljoa. Luulisin.

A-rata, miks mä en muista näistä radoista enään mitään :D. Sen muistan että koira varasti ja sinkosi aika monesti ties minne ja hylly tuli. Selkeät muistikuvat kisoista.

B-rata, ei mitään muistikuvaa :D. Jotain hyvin samantapaista kun viime rata, tosin tällä kertaa putos eka rima ja koira olikin jo muutaman sekunnin päässä jossain missä ei pitänyt olla. Hylly siis jälleen.

No, ihan sama, koiralla, yleisöllä ja jopa mulla oli hauskaa :D.

Menetettiin nyt sunnuntaina myös kisakaverit, onnea siis Veronika ja Pipsa kolmosiin noususta! =)

26.10.2009 - 20:41

Joo, tänään tosiaan tuli täyteen vuosi meidän ekoista virallisista agilitykisoista :)

Agitreenit sattuvatkin juuri sopivasti tälle viikolle, joten oltiin siis treenaamassa. Menihän treenaukset ihan mukavasti, mä vaan mokailin välillä :D (yllätys ylltätys). Mutta näin yleisesti meni hyvin.
Kierrot oli taas mukavat, sylkkäri kepeillekin lopulta onnistui. Tosin pari kertaa kun radalla oli välistävedon tapainen juttu, joka ei tosin ollut välistäveto :D, niin Manta teki samalla lailla, kun Riihimäen kisoissa - hyppäsi saman esteen kumpaankin suuntaan. Mutta mun vikahan se oli. On se niin tarkkaa hommaa tää agility, pitää seisoa millilleen oikeassa paikassa :D.
Me ollaan edistytty!! arvatkaas missä.. leikkimisessä! Taas treeneissä meillä oli päällä ihan mukavat ärrärrärr-vetoleikit ;). Lopuksi mentiin jopa rata lelulla, mitään järkyttävää eroa en huomannu, ehkä oli vähän 'vihasuutta' mukana radalla. Äh, en mä keksinyt  ton vihan tilalle mitään järkevämpää sanaa, mutta ehkä ymmärsitte.

Niin, ja hyvää nimipäivää, Manta! ;-)

17.10.2009 - 18:14

Meni..hyvin, luulisin. Tai jokaisella oma näkemys asiasta..

A-rata

Nolla oli lähellä :D. Puhdas rata oli tulossa, mutta kolmanneksi vikalla esteellä hyllytettiin :D. Manta meni saman hypyn kaksi kertaa, mun ois vaan pitäny käyttää enemmän ääntä niin ei koira olis ollu hukassa hypyn jälkeen. VIDEO

B-rata

Nolla oli vielä lähempänä!! Jälleen kolmasvika este, tällä kertaa muurin palikka putos, yksi palikka (jos jotain tippuu niin meillä yleensä rymisee kaikki alas) :D. Mä jo luulin, että tuli nolla, mutta sitten kuuluttaja sanoi että valitettavasti muurilta putos palikka.. Nojoo, oli tosi lähellä :D. VIDEO

C-rata

Eh.. Manta varasti ja siinä se sitten menikin jo. Ohitti tokan esteen ja siitä sitten kielto enkä jaksanut enään korjata sitä vaan otettiin suoraan hylly menemällä putkeen. Hmm, mä tiesin että koira varastaa, mutta olin silti suunnitellu lähdön niin, että koira istuu sielä kiltisti paikoillaan. Otin siis riskin, en sitte tiiä että kannattiko ottaa :D No, mitäpä tosta, yksi hylly muiden joukossa..krhm. Mä en luottanu ollenkaan siihen, että toi mukamas pysyis paikoillaan, en sitte yhtään. Koska Mantahan ei varastanut kahdessa viime startissa, ei.. Mutta loppu rata menikin sitten 'puhtaasti', mistä yllätyin. Se rata tuntu niin vaikeelta :D. VIDEO radan loppu, onnistuneesta päästä :D.

Kisojen jälkeen ajettiin suoraan mökille. Jenna otti siellä pari kuvaa tosta puhtaasta koirasta.. ja niitä voit katsella täältä, tosin osa noista on vanhoja kuvia mutta ihansama. Manta muuten osaakin käyttää nenäänsä, se otti ilmasta vainun jostain hirvestä, tai jostain. Kuultiin laukaus ja jotain kummallista ääntä, olikohan se ihminen joka yritti matkia eläintä vai olikohan se ihan oikeasti joku eläin :D.  Niin, ja kiitos videoista Jennalle :).

12.10.2009 - 20:44

Jes.  Kivat treenit. Meitä oli 4 koirakkoa paikalla, mikä sinänsä oli ihan hyvä. Aluksi mentiin rata jopa normaalia paremmin, tai siis jos ottaa huomioon minkälainen meiän eka rata useinmiten on treeneissä tai ihan missä vaan..  Koiralla oli taas superinto päällä, mutta se myös pysyi hallinnassa! Tai no, kyllähän se aina (krhm..) hallinnassa pysyy, mutta meni sentään tällä kertaa oikeet esteet oikein päin, eikä ite bongaillu mitään! Kouluttaja myös sanoi, että Mantalla ei vois olla ton tiukemmat käännökset. Ja välistävedot ja kierrätykset, vautsi, niistäkin on tullu ihan superitsenäiset ja tiukat ;). Jes.Tokan kerran ja siitä vielä muutama kerta eteenpäin niin ei rata enään ihan onnistunutkaan, heh..
Treenattin siinä välissä sitten keppejä, keinua ja puomia. Kepit, vau. Manta on saanu niiin paljon itsenäisyyttä kepeille, tuntuu että mä voisin olla vaikka miten kaukana ja silti varma, että se pujottelee (todellisuudessa asia sitten oliskin todennäköisesti erilainen :D). Keinu, sekin menee jo paremmin! Pitää vaan hokea mene, mene, mene, niin koira menee edes jonkunmoisen matkan keinulla, ja mä oon vähän matkan päässä. Puomi..krhm. Meidän puomi on nykyään mitä on, pari kertaa aivan loistavat kontaktit, pari kertaa ei-niin-loistavat :D.
Ton jälkeen päätettiin vielä vähän muunnella rataa, meni jälleen hyvin. Välistävedot jes, kepeille lähetys ainakin mun mielestä (:D) vaikeasta kulmasta jes, puomin kontaktit jes, pimeä putkikulma jes! Loppupätkä oli mun ja Mantan oma versio, kun unohdin vähän antaa käskyjä ja niin.. Mentiin sitten vielä puomilta uudestaan, kepitkin itseasiassa otettiin vielä uudestaan, koska vika jäi viimeksi pujottelematta, ja joo, loppu rata sujuikin hyvin, mä muistin käskyttää koiraa ;).
Oi että, mä olen niin ilonen kun tolla on moni este ja käsky tullut tosi paljon varmemmaks. Ja kun Manta lukee niin tarkasti mun ohjausta ;). Mä oon nyt päättäny, että se on positiivinen asia, koska ehkä mä vielä joku päivä osaan ohjata Mantaa niin tarkasti mitä se musta lukee.. On se ihana kun on tollanen superkoira<3
Tästä on hyvä jatkaa lauantain kisoihin! ;-)

26.09.2009 - 23:54

Tällä kertaa mentiin HSKH:lle treenaamaan, mukana Jenna, Lyyli & Otto, Veera & Susu sekä tietysti minä ja Manta. Mä löysin netistä jonkun kivan pienen radan, mutta en toki ole unohtanut että mistä sen löysin..

Mutta äh, siirrytäänpäs siihen treenaamiseen, joka jälleen meni päin ties mitä. Ei vaan onnistunu. Olihan se toki melko vaikea rata, mutta silti. Koira toki osas. Mutta mä en. Aina vaan vääriä esteitä, väärä pää putkesta tai jotain semmosta. Onneks en oo nyt ilmonnu minnekään kisoihin, ei taas tee yhtään mieli kisata. Ens kuun puolessa välissä tais olla jotkut Riman kisat, mutta en mä tiedä lähdetäänkö sinnekään. Jos nyt vaan saisin ton koiran jossain vaiheessa sinne hierojalle, nyt kun on jopa varaakin. Ja luonnetestiin..
Piti muuten myös treenata keinua, mutta en mä sitten jaksanut (lue: ei kiinnostanut). Oltaisiin treenattu niin, että keinu laskeutuu maxipöydälle ja siellä namialusta valmiina. Keinu varmemmaksi kiitos.
No, lopuksi me sitten mentiin vielä superhelppo versio radasta. Ihan jotain vaan S:n muotoista jotain kymmenen esteen rataa mentiin, että jäisi edes jonkunmoinen fiilis treeneistä. Mutta hei, kun alotettiin treenaaminen, mä pystyin palkata tota lelulla!! Leikki (nimenomaan leikki, ei taistellut) ihan innoissaan Jennan narusta tehdyllä 'motivointipatukalla' :D. Jännä kun Manta vaan leikki, jos päästin lelusta irti, se oli heti tyrkyttämässä sitä mulle, yleensä lähtee ylpeenä lelun voitettuaan lelua kantaen pois paikalta :D.

Treenaamisen jälkeen räpsittiin vielä muutamia poseerauskuvia kentällä, sen jälkeen tuli vähän vinkattua Jennalle, että Mantasta ois kyllä kiva saada kuvia juoksemassa tuolla viereisellä pellolla.. :D Hetken päästä seisottiinkin jo pellolla Mantaa huutelemassa (se muuten edelleen suostu lekkimään!), ja tässä onkin yksi Jennan ottamista kuvista:

Miten se taitaakin noi viisaat ilmeet.. Täällä on vielä Manta cockeri ja agilitykansiossa lisää kuvia joita Jenna on tosta koirasta räpsinyt :). Täältä taas löydät Veeran ottamia kuvia :). Oli muuten harvinaisen hauskaa toi pellolla koiran huutelu :D.

Pian tuon jälkeen lähdettiinkin jo HSKH:lta. Olihan meillä silti hauskaa, vaikka treenit menivätkin hieman penkin alle :D.

Pitäis muuten viedä toi kasvattajalle trimmattavaks. Neiti on jotenkin räjähtäneen näköinen, tosin johtuneekohan se siitä että eräs on päättänyt kasvattaa söpöt karvat poskiin sekä niskaan.. No, ainakin on Biorion-tabletit, jotka voitettiin kisoista toiminut :D. Kait sille on mahaan ja varsinkin takatassuhinkin vähäsen edes kasvanut.. joku päivä se vielä näyttäää cockerilta :D.

Tajusin tässä taas, että mun pitäis oikeesti jaksaa kirjoittaa tänne blogiin paljon aktiivisemmin. Jos näitä kirjoituksia nyt kukaan edes lukee. Ja uus ulkoasu vois olla ihan kiva..

24.09.2009 - 15:56

Heh, hyllytettiin jälleen.

A:lta oli suora linja putkelle, mutta a:n ja putken niin sanotusti "välissä", tosin ehkä metrin kahden päässä meistä (osaan selittää..) oli muuri, jonka toi sitten hyppäsi. Tonkin jälkeen oli vielä jotai sähläystä..

19. päivä oltiin mätsärissä, tuloksena pun. ei sij.

06.09.2009 - 18:54

Jooh, syysskabat. 4 starttia, koira varastaa kolmessa, kolmessa startissa koira hyppää keinun kontaktin yli, kolmesta startista hylly.. taitavaa.

Lauantai

Eka rata meni parhaiten, tähän rataan olin jopa tyytyväinen!! Tuomarina oli Ronald Mouwen, Hollannista. Rata oli melko vaikea, mutta voitteko kuvitella, me selvittiin siitä pelkällä vitosella! Rima. Mä vielä joku kaunis päivä liimaan rimat kiinni :D. Mutta joo, tultiin silti toiseksi.

Toka rata.. Seppo Savikon rata. Koira varastaa, hyppää ykkös- ja kakkoshypyn niinkuin pitikin, mutta jatkaa siitä iloisesti matkaa esteelle, jota ei pitänyt mennä, koska mä vaan siinä tyynesti kävelin ja ajattelin että nyt se mun koira istuu sielä kiltisti. Eli hylly. Sitten jotenkin vaan hyyty, ei jaksanu ohjata enään, ja ton jälkeen putoskin vielä joku 3 rimaa ja se keinun kontakti..

Sunnuntai

Kolmas rata.. Tuomarina oli Mia Laamanen. jesh, koira varastaa, enkä sitten ehtinyt kääntää sitä muurille, tais ohittaa sen ja kiertää kolmosesteen, sen jälkeen hypättiin muuri ja käytiin kattomassa onkos rata-alueen vieressä oleva a-este kunnossa ;). Hylly. Loppuratakaan ei mennyt niin hyvin, putken väärä pää, ja..keinu. Mutta hyvin ainakini irtos koira :D. Ja kepit meni hyvin!!

Neljäs rata. Tää oli kyllä paras hyllyrata :D. Ja tuomarina oli jälleen Ronald Mouwen. Mentiin nopeesti, mentiin putkeen, mä olin menossa seiskahypylle, koira menee a:lle. Mutta loppurata meni hyvin, tosin se keinun kontakti.. :-D

No, ainakin tietää mitä pitää trenata :D. Keinua ja paikalla olemista. Ja mun pitää edelleenkin treenata sitä ohjausta, paljon..

 

17.08.2009 - 12:36

Jepjep, oltiin cockereiden agi - ja tokoleirillä :). Oli todella mukava leiri, toivottavasti ensi vuonnakin järkätään, niin mukana ollaan :).

Eli siis, perjantaina saavuttiin, majottauduttiin huoneisiin, käytiin kahdella Pertti Vilanderin luennolla (ja totesin että mä oon vähän eri mieletä tästä koiran kouluttamisesta :D), muuta ei perjantaina tehtykään.

Lauantaina mentiin olikin sitten 2 agikoulutusta. Meni hyvin koira irtosi hyvin putkeen ja kepitkin onnistui ja niin.
Myöhemmässä koulutuksessa oltiin jo vähän väsyneitä :D. Ja enhän mä ainakaan myöhässä sinne tullut, koska huoneen avain hukkui.. Nojoo, kyllä se sitten onneksi löytyi. Tosiaan, nämä myöhemmät treenit..koiralla oli joo intoa, mutta mulla ei edelleenkään ohjaustaitoa :D Mitä nyt melkeen joka kerralla sinne putken väärään päähän mentiin..

Lauantai-iltana olikin sitten leiriolympialaiset.. :D
Eli siis, olympialaiset menivät näin: oli kolmen hengen joukkueita, kisa alkoi niin, että piti syödä 2 miniporkkanaa (se oli paljon vaikeempaa kun luulin  :D), sitten kun ensimmäinen joukkueesta oli syönyt, toinen aloitti porkkanoiden syömisen, tätä mentiin siis viestinä. Siitä sitten juostiin Sannan luo jätesäkille, josta piti käsin tunnustella mitä siellä sisällä oli, ei siis saanut katsoa. Siitä sitten juostiinkin agilitykeppien luo, laitettiin tokokapula jalkojen väliin, ja lähdettiin sen kanssa pujotteleman, kiertämään tokoruutu, heittämään 3 esinettä ämpäriin ja hyppäämään tokoeste :D. Ja kapula siis koko ajan jalkojen välissä. Viimeiseksi koottiin tokoesteeseen kaikki laudat. Meidän joukkue sijoittui neljänneksi :).

Illemmalla mentiin vielä nuotiolle istumaan, Manta toki pääsi mukaan tuijottelemaan mm. nuotion, pöydän ja muiden leiriläisten makkaroita..

Sunnuntaina oli vielä yski agikoulutus, kouluttajana Leena Rantamäki-Lahtinen. Hänen radallaan oltiin meidän ekoissa virallisissa ;). Oli kiva agitreeni, tykkäsin, ja Leena oli mukava.

Olin pakannut jo ennen agitreenejä, joten nyt piti enään muutama tavara vain pakata.

Kiitos vielä kerran kaikille supermukavasta leiristä! :)

09.08.2009 - 14:42

Espoossa siis oltiin agikisoissa, pakkohan sinne oli päästä kun cockereiden rotumestikset pidettiin siinä samassa.

A-rata

Koira varasti jälleen. Mitenhän mä en muista tosta radasta enään mitään :D. Nojoo, virheet tuli kepeiltä (se vika keppi..), okserilta ja sitten en ehtinyt enkä päässyt hidastamaan puomin kontaktille, koska siellä oli putki puomin kontaktien molemmilla puolilla. Huoh, kun oon alkanut noita kontakteja vahvistamaan Silvia Trkmanin tyylillä, on noi kontaktit menny vaan huonompaan suuntaan. No, ehkäpä mun pitää mun omalla tyylillä vahvistaa niitä. Eli 15 vp. tältä radalta. No, saatiin sentään tulos, joten illalla oli tiedossa vielä kolmas startti ;>.

B-rata

Hyl. Eka putos okserin toinen rima (käänsin liian tiukasti), ja sitten keppien jälkeen tuli hetkellinen muistikatkos ja kroppa osotti sekunnin, pari väärälle esteelle, sinne koira sitten oli jo menossa, tosin sain huudeltua takaisin, mutta sitten hypättiinkin keppien jälkeinen hyppy väärään suuntaan, joten siitä se hylly. Mutta hyvä vauhti oli jälleen, kuten edelliselläkni radalla :).

Tässä välissä lähdettiinkin kotiin reiluksi tunniksi lepäämään.

B-rata, 3-luokka

Eli siis, tällä radalla käytiin cockereiden rotumestiksien "finaali". Kaikki cockerit jotka tekivät 1- tai 2-luokan A-radalla tuloksen, pääsivät mukaan ulkopuolisina kolmosten B-radalle. Ja mehän tietysti oltiin ainoa alemmassa luokassa kisaava koirakko tällä radalla ;) (krhm, ykkösissähän ei ollut yhtään cockeria, ja kakkosissa vain me ja Into, jolle valitettavasti tuli hylly A-radalta). Siinä sitten katottiin minit, (ja itseasiassa mulle jäi epäselväksi kuka nyt voitti cockereiden rotumestikset niin mineissä kun medeissäkin..) ja jänskättin medien alkua.
Siinä sitten tutustuttiin rataan, me jouduttiin ensimmäisinä menemään, koska oltiin ulkopuolisia. Hylly tulikin jo neloshypyllä :D. Siltä hypyltä oli suora linja putkelle, sain sen tosin sieltäkin huudeltua takaisin, mutta sitten kroppa osotti taas jonnekin ja Manta hyppäsi neloshypyn uudestaan. Loppu rata menikin hyvin olin tyytyväinen :). Pitääkin nousta kolmosiin..paljon kivempia ratoja :D.

Kaikinpuolin oli mahtava päivä, kolmosten radalla oli mahtava tunnelma (..ainakin näin cockeripiireissä..) :).

  Ei siis ollaan tämän vuoden rotumestareita ;). Mutta oottakaas vaan ens vuotta..

02.08.2009 - 19:37

Joo saldona kisosta 15 vp. ja hylly.
Ekalta radalta putos kolme rimaa, yks johon mä takaaleikkasin, toinen vaa putos koska ohjaukset oli taas päin ties mitä ja sit se vika rima. Aika nyt oli taas hyvä, -7,47 ;). Rata nyt oli ihan suht' helppo, ei mitään erikoisuuksia. Enempää en jaksa radasta selostaa, katsokaa itse täältä.

Tokalla radalla se väärä rata, vika keppi jäi niinku Porvoossaki (okei, kyl mä taas kiirehdin siin vaik ajattelin, tai ainaki yritin ajatella et kepit jatkuu tonne kaaaaaaaaauas, eikä täs mitää kiirettä..) ja siit sit Manta ilosena jatko matkaa renkaalle. Ja sitte viel radan loppupäässäki jotain sähellystä :p.

Mutta joo. Nyt on tullu 5 vp., 2 x 10 vp., 15 vp. ja 10 (?) hyllyä... mitähän seuraavaksi?

27.06.2009 - 00:48

Oltiin 26. (27. näin virallisesti :D) päivä HSHK:n Yökisoissa. Meni suoraansanottuna huonosti.

Hidas rata, Manta taas varasti lähdössä,  taisi kompuroida puomilla, jäi yhteen putkeenkin jotain haistelemaan.. Keppien jälkeen mä jotain sähläsin ja koskin koiraan, ja sitten muuria en enää jaksanu ohjata kunnolla (jäin paikoilleni) ja Manta tiputti kaikki palikat.
Mutta siihen oon tyytyväinen, että meni joka keppi oikein ja ihme putkitsydeemitkin onnistui :). Muuhun en oikeastaan olekaan niin tyytyväinen :D No, se nyt on ihan ymmärrettävää, mä sähläsin ja koira ei ole tottunut agiliitelemään keskellä yötä :p.
Sain radasta videon, mutta sitä ei ole laiteta mihinkään nettiin esille.

Ps. nyt kun tätä vasta 29. päivä kirjoitan (ja fuskaan, laitan kirjoituksen ajankohtaan 27. päivä, ilkeää), tuli tässä kotisivuja väsätessä huomattua, että tasan neljä vuotta sitten me haettiin Manta omaan kotiin :). 29.06.2005 siis haettiin, eikä sillon ollut mitään hajuakaan koiraharrastuksista..
 Kirjoitin muuten aluksi koriin, enkä kotiin.. väsyttää :D.

Pss. koodaus on EDELLEEN kesken ;D Laiska onmistaja.

24.06.2009 - 15:19

24.06.09

joo käytiin siis Porvoossa kisaamassa. 2 starttia piti olla mut meil on iha omat versiot näist (;. Ekalla 'radalla' heti ko Manta pääss pois hihnasta, se lähti käppäilee sinne kentän toisee reunaan -> koira syliin ja pois radalta. Manta oli jo sitä ennen iha että ei kiinnosta, mee sä se rata, tuol kulmas on jotain mielenkiintosempaa. Jännä, ei oo kyllä ikinä ennen tollee tehny.

Hyppäri meni sit paremmin, vaik lähdös vähä varastettii ja mä jouduin jäämää väärälle puolelle. Mut eka oli tulos hieno nolla johon sisältyy mm. paljon huutamista ja karjumista, siksi poistinkin äänet (;. Mut sit jäi vika keppi välistä (koska mä taas vaihteeks kiirehdin..) ja Manta juoksi pussille, siitä sit väärä rata ja HYL. Sitä en tiiä, että miks pussin jälkeen vielä korjasin sen keppivälin, koska eihän ois tarvinnu :-D. Oon vaa nii omissa ajatuksissa radalla, enkä oo kyllä varma huomasinko edes että Manta meni pussille. Ohjaus taas vaihteeks jotain huitomista, mutta.. VIDEO.

Eli siis saatin yksi tuplahylly lisää. Niin ja tuomarina oli Mia Laamanen.

29.05.2009 - 22:49

Kuten jo edellisessä kirjoituksessa sanoin; en jaksa blogia aktiivisesti kirjoittaa. Mutta kerron nyt vähän taas meidän elämästä, aluksi muutamia (ei niinkään hyviä) tuloksia..:

16.05.09 KKK:n kisat
A-rata 5 vp. & 4. sija, aikavirhe -6,65
B-rata HYL

17.05.09 KKK:n kisat
A-rata HYL
B-rata HYL

Hmm juu, ei niinkään hyvä vknloppu ollut Kirkkonummella. Ajattelin, että "jos nyt ei joka radalta hylly tulis", no eipä tullu joka radalta, vaan peräti kolmelta. Ainakin 16. päivä ilman virheitä (A-radalla en meinannut muistaa yhtä estettä, ohjasin epäselvästi -> rima alas. B-radalla Manta meni mun selän takaa putken väärään päähän.) olisi kummatkin ollut nollavoittoja. 17. päivästä en tiedä, sieltä siis A-radalta väärä rata, Manta teki jotain mitä ei ollut koskaan ennen tehnyt: ilmeisesti rupesi horjumaan (?) puomilla, ja kääntyi siitä sitten takaisin. No, ei mua sitä huvittanut korjata, ja ohitin puomin ja mentiin rata loppuun. B-radalta kepeiltä liian monta kieltoa, Manta aloitti siis väärältä puolelta (..mihin löytyi seuraavana päivänä treeneissä syy.).

21.05.09
A-rata HYL
B-rata 10 vp.

A-raadalta tuttu ja turvallinen hylly. Väärä rata taas vaihteeksi, Manta teki taas jotai mitä ei ollut tehnyt koskaan ennen: ohitti putken. No, en sitäkään jaksanut (ai mitenniin mä olen laiska??) korjata, kun oli jo eka rimakin tippunut, otin mielummin hyllyn kun kympin. Oho, B-radalta ei tullutkaa hyllyä, joten ei siis tullut sitä tuplahyllyä, mitä Helatorstailta odotin! Manta taas varasti lähdössä, ja pudotti ekan riman. Myöhemmin sitten kepeiltä vitonen. Mutta aika oli hyvä, -11,08 :o. Ja olisi ollut vielä nopeampi, ellei olisi kepeillä ollut säätämistä (:.

Nyt sitten on ollut 9 starttia kakkosissa, 7 hyllyä. Mulla ei ole ollut enään kisaintoa, ja nyt onneksi tulikin tauko ihan kaikesta johtuen steriloinnista.
Mutta ah, miten toi tauko onkaan vaikuttanut! Toko on mennyt loistavasti ja nam mitkä käännökset seurauksessa! Sivukin alkaa jo parantua :).

15. päivä päästään taas agiliitelemään, ja 26. päivä sitten varmaan kisataan taas :).

26.04.2009 - 20:36

Otsikkokin kertoo, oltiin siis agikisoissa Järvenpäässä.

Omistajan synttärien kunniaksi mentiin tietenkin tuplahylly hakemaan, mutta ainaki tolla yhellä oli kyllä taas vaihteeks hauskaa radalla..
Ekalta radalta eka/toka rima putos, sitten toi karkaa A:lle (siitä siis hylly), sitten kepeillä mukavaa säätämistä, keinulta vitonen, koska en vetänyt koiraa loppuun asti ja viimeinen rimakin tippui, johtuen siitä, että hidastin vauhtia lopussa, ja Manta jäi tuijottamaan mua.
Toka rata vedettiin tyylillä, nimittäin jokaisen kolmen putken väärään päähän toi nyt halus juosta :D. Mutta radassa oli positiivista se, että vaikea, meille vaikea hyppykuvio onnistui loistavasti, ja sain Mantan hyvin irtoamaan kepeille!
Mutta nyt ihan yleisesti ottaen, molemmat radat oli mukavia 2-luokan ratoja, radat olin suurinpiirtein samat paitsi ne vain käännettiin väärinpäin, mentiin siis sama rata eri suuntaan. Ja molemmissa siis onnistui tuo meille vaikea hyppykuvio, jee :D. Ja aikakin olisi varmaan ollut hyvä, jos nyt edes oltaisiin saatu tulos, oli Mantalla taas sen verran vauhtia. Kolme kisa kakkosissa käyty, kolme tyylikästä hyllyä on tullut. No, kyllä ne nollat sitten joskus tulee..

Kuvia tai videota en kisoista saanut.

13.04.2009 - 17:43

Ja taas Purinalle kisaamaan, tällä kertaa hieman paremmalla menestyksellä ;).

Tuomarina oli jälleen Anne Tammiksalu, Virosta. Rata oli ihan helppo, mitä nyt joka radalla on meille ne vaikeat kohdat. Heti neljännellä esteellä meinasi tulla hylky (radan alku: hyppy, hyppy, hyppy, putken kauempi pää, hyppy), eli Manta oli jatkamassa matkaa vitoshypylle, eikä putkelle, mutta kyllä mä sain sen sitten huutelemalla takaisin putken suulle, ennenkuin lähti hyppäämään. Hyvä juttu. Loppurata menikin sitten hyvin, kepitkin onnistui. Voi että mä olin onnellinen siinä radan lopussa, kun tajusin että nolla tulee, meinasin melkein itkeä ilosta, ehkä itkinkin :D. Ekana muuten jouduttiin starttamaan, ja luokan päätyttyä sitten kuulutettiin, että meille tuli 3. sija.

Sitten lähdettiinkiin kotiin, koska seuraavan startin piti olla vasta n. 4 tunnin päästä.

Kakkosten radalla ei mennyt niin hyvin, mutta mitäpä siitä. Kun oli kakkosten radan aika, kisat olivatkin etuajassa (aamulla taas myöhässä), ja juuri ja juuri ehdittiin rataantutustumiseen, muttei tuomaripuhutteluun :D. Radalla oli tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen, oli tehnyt helpon radan, mun mielestä oli enemmän 1-luokan tasoa se rata. Mutta silti tuli hylky, johtuen ylienergisestä koirasta. Manta sekosi radalla, haukkui onnesta niin paljon. Mutta ylienergisyys toi mukana myös ongelmia, Manta ei keskittynyt. Eli kepit meni päin ties mitä, mutta ei siinä mitään :D. Ja A:lta kielto, johtuen minun huonosta ohjauksesta (pysähdyin ennen A:ta, koska kaikki ei mennytkään niin kuin olin suunnitellut :D ). Mutta hauskaa meillä todellakin oli - Mantalla varsinkin.

No, nyt pystyn olemaan iloinen myös hyllystä, johtuen ehkä siitä että noustiin kakkosiin. Tuli taas mieleen, että eihän agia harrastateta siksi, että saa paljon mainetta ja kunniaa, vaan omaksi ja koitan iloksi, joten mikäs niissä hyllyissäkään vikana :D. Kunhan ei kuitenkaan rupea noita hyllyjä ihan tuhottomasti kertymään..

Mutta kaikinpuolin mahtava päivä oli, seuraavaksi meidät näkee sitten Järvenpäässä 26.4. :).

11.04.2009 - 17:24

Ja kisoista saldona hylly ja kymppi.

Hylky tuli siitä, että kepeiltä tuli virhe, minä oisin korjannu kepit, mutta Manta juoksee seuraavalle esteelle, eli siitä hylky. Tuomarina oli Anne Tammiksalu, Virosta. Ihan kiva rata oli, kaikki kohdat mitkä näytti vaikeilta (meille siis, kun ajattelee minkälainen koira Manta agiradalla on . .), onnistui kúitenkin. No joo, ei siitä sen enempää, en jaksa kirjoittaa.

Kymppi tuli sitten Johanna Nybergin radalta, keinulta ainakin vitonen, mutta toisesta virheestä ei hajuakaan :D. Ei siitäkään sen enempää, joku on laiska kirjoittaja.
Mutta kiva päivä oli!

05.04.2009 - 13:34

Noniin, hylkyhän sieltä tuli..
.. no ei sittenkään.

Eli siis, oikeasti mehän saatiin nolla (!!) ja tultiin 2. sijalle! :) Hyvä Manta! Mä kun oikeasti ajattelin että sieltä tulis joku hylky, en sinne nollaa ainakaan mennyt hakemaan :D Yhtään rimaa ei siis pudonnut alas, jee! Yhdellä hypyllä kyllä tassu/varvas osui rimaan, mutta rima pysyi silti paikoillaan. Pienellä medikoiralla kun noi rimat tahtoo aina tippua.. Ja kepitkin onnistui hyvin, kun Manta on ruvennut ekan ja/tai vikan kepin aina jättämään välistä.
Mutta Messukeskuksessa Manta ei ollut melkein yhtään stressaantunut, vaikka yleensä se on isoissa paikoissa niin stressaantunut. Hyvä vaan.
Mutta joo, tuomarina oli Risto Ojanperä, rata oli helppo, tuomari oli  todella lepsy. No sekin vaan hyvä asia. Palkinnoksi saatiin ruokaa, nameja, ja jotain vitamiinijuttua (?) sekä tietysti hyvän mielen.

Videon saatte nähdä sitten..joskus ;).

28.02.2009 - 12:23

RimA:n kisoissa oltiin, 15 vp. tuli. Eipä voi mitään, joskus toiste paremmin sitten. Tuomarina oli Esa Muotka, rata oli aika helppo. Ja 15 tuli siis kahdesta kiellosta ja kepeiltä vitonen. Ensin kielto putkelle, sain jotenkin ohjattua koiran juoksemaan ohi puomin alle, kepeiltä vitonen, tuli varmaan taas ihan turha kiire mulle ja sitten vielä vikalta hypyltä kielto, kun hidastin vauhtia. Alitettiin sentään ihanneaika 0,80 sekunnilla, johtuen noista virheistä :D. Muuten olisi ollut ehkäpä jopa 6-8 sekuntia parempi aika. Videota kisoista en saanut.

15.02.2009 - 11:32

Ulkona oli ihana aurinkoinen ilma, joten pitihän sitä nyt lähteä kuvailemaan ulos, mallina toki itse Manta. Kuvia tuli otettua taas paljon, mutta vaan pieni osa onnistui (mikäköhän mahtaa olla syy tähän? huono kuvaaja, joka ei vielä ymmärrä valokuvauksesta tippaakaan? ;))

Iltapäivällä tuli joku älynväläys mennä tohon talon eteen temppuilemaan&tokoilemaan. Videoita en vaivautunut vielä koneelle siirtämään, mutta ehkäpä joku niitä vielä joskus saa nähdä.. Näyttelytreeniäkin siinä samassa otettiin, ihan mukavasti meni.
Jostain kumman syystä aikaa oli kulunut enemmän mitä suunniteltiin, ja tuli "vähän" kiire lähteä agitreeneihin. Ihansama, ehdittiin silti =D.
 

Treeneissä Manta oli tooodella innoissaan, todennäköisesti kahdesta syystä: 4 vk tauon jälkeen ja naudansydämestä. Ei se kyllä niin lujaa juossut mitä pystyisi (kenties kunto päässyt heikkenemään tauon aikana?), mutta innoissaan silti oli. Treeneissä oli tällä kertaa sekasortorata, joka ei meinannut sitten millään mennä päähän, ja siksi ohjauksetikn oli päin ties mitä. Oli myös vapaata treeniä, aina ihania keppikulmia ja kontakteja. Manta veti itseasiassa tosi hyvin! Otti kontaktit nätisti ja kepit haki oikein hienosti. Näistäkään ei ole vielä videomatskua saatu koneelle asti, kamerassa ne kylläkin on..

Manta

• Cockerspanieli
• Pretty Flower's Hula-Ba-Loo "Manta"
• Syntynyt 11.05.2005
• Lonkat A/A, silmät terveet

• Agility medi2
• Näyttelyt EH

emä Leading-Light Amazon Princess
isä Backhill's Just For You
• Kasvattaja Katariina Leivo, kennel Pretty Flower's